http://www.cambridgeohjelma.fi/
Päätin tänään aloittaa cambridge kuurin 5. tasolta.
Eli muuten syön lautasmallin mukaan, mutta illan viimeinen ateria on pussiruoka. eli n.1500kcal päivässä.
Olen toukokuussa muuttanut ruokatottumuksiani siten, etten enää syö leipää kuin korkeintaa 4 palaa päivässä. Nyt aion syödä enää 2 palaa. Tilalle olen ottanut vihannekset ja hedelmät. Pidän erityisesti punaisista omenoista ja porkkanoista. Olen huomannut, että leivän päällä tomaatit on hyviä.
Tällä menetelmällä olen saanut kiloja pois jo nyt 7kg. Ja en ole yhtään urheillut tai muutenkaan erityisesti liikkunut.
Aloituspainoni on 95,7kg ja tarkoitus olisi päästäö aika lähelle 90kg:a.
Nyt alkaa olla eka ilta takana. Vihannes soppa syöty ja nyt pureskelen porkkanaa. Ei paha. Tästä se lähtee.
7.10.2012
Nyt on eka viikko takana. Joitakin päiviä vain tulee, ettei tule syötyä säännöllisesti ja ne illat keljuttaa. En anna sen kuitenkaan haitata, vaan heti seuraavana päivänä takaisin ruotuun ja meno jatkuu samanlailla eli illalla vain pussi. Aamulla puntarilla ja tulos oli hyvä 94,9kg eli 800g eka viikolla pois. MInusta hyvä saavutus. Jatketaan!
14.10.2012
Nyt ei ollut niin hyvä tulos. Eli tasan 95kg. Täytyy myöntää, että ei mennyt kaikki illat putkeen ja kyllä se vain heti näkyy. Uusi viikko ja otetaan tiukemmin ; ).
21.10.2012
Viikko on ollut taas kurinalaisempi. IIlat olen ollut cambridge pusseilla, tai jos jäi jostain syystä käyttämättä ole syönyt kuin omenia,porkkanoita,tomaatteja ja salaatteja. Hyvin on purrut. Kävin eilen kätköilemässä ystävien kanssa ja tuli kävelemistä yli 10km ja se on ehkä vähän vaikuttanut kuinka paljon on viikossa lähtenyt. Ei välttämättä näin paljoa oikeasti. Eli paino oli tänä aamuna 94kg. Aika hyvä. Olen tyytyväinen.
28.10.2012
Ei ole taas lähtenyt verrattuna edellisen viikonlopun tulokseen.No viimeksi olin lauantaina kätköilemässä ja kävelin päivän aikana pitkästi yli 10km. Joten ei ihme jos on hiukan paino takaisinpäin tullut eli 94,7kg. Periksi ei anneta ja laihdutusta jatketaan jos ei muuten ala paino pudotan alan käymään kävelylenkillä iltaisin. Näin on!
4.11.2012
Do diin taas on asiat mallillaan aamupaino oli 94,2kg. Kyllä sitä vain saa pois tuota paino, kun jaksaa olla tiukkana ja pitää kiinni suunnitelmasta ja syödä sen mukaisesti. Illat on jo nykyisin helpompia. Ei tarvitse heti olla aukaisemassa jääkaapin ovea, kun vatsa murahtaa. Jaksan aika hyvin jo vastustaa kiusausta olla syömättä ja jos tulee tarve ottaa jotain syömistä se on porkkana, omena yms..
hyvin menee ja mieli on pirteä. Labratulokset oli todella hyvät eli olen kyllä tyytyväinen ja innostunut jatkamaan.
11.11.2012
Kävin puntarilla perjantai aamuna näytti 93.0kg eli aika hyvän tulos. Taas on lähtenyt kilo pois. Lauantaina ja sunnuntaina oli taas rytmit sekaisin ja tuli syötyä myös myöhemmin kuin klo 18 eli siksi en käynyt sunnuntaina puntarilla.
18.11.2012
Puntari näytti 93,5kg eli hiukan tullut takaisinpäin paino. Ei se haittaa taas kun on viikolla kurinalainen niin lähtee oikeaan suuntaan pudotus. olen ajatellut ostaa kuntosalikortin ja aloittaa voimailun. Kroppa saa kyytiä ja lihakset vahvistuu.
25.11.2012
Ai ai paino oli 94,4kg. No ensi viikolla alan kävelemään aamuisin 4 kertaa viikossa. Katsotaan millainen vaikutus silla on painoon.
2.12.2012
sunnuntai, 30. syyskuu 2012
Kommentit